tiistai 20. joulukuuta 2016

Itsearviointi

Koulutus on nyt ohi ja viimeisenä tehtävänä olisi vielä tehdä blogiin vaadittavat jutut. Eli tässä hieman omia ajatuksia koulutuksesta ja niin sanottu itsearviointi. Tehtävänä oli siis pohtia mikä oli helppoa ja mikä vaikeaa.

Heti aluksi täytyy sanoa, että kaikki koulutusvaiheet tuottivat meille jossain määrin harmaita hiuksia. Usko meinasi välillä loppua, mutta onneksi lopulta hommat alkoivat sujumaan. Toisaalta olen hyvin tyytyväinen, että emme päässeet Pimun kanssa helpolla koulutuksessa, vaan asioita joutui oikeasti pohdiskelemaan halutun lopputuloksen saamiseksi. Jatkossa vastoinkäymisiin tai miten niitä nyt sitten nimittääkään, osaa suhtautua vain eräänä koulutusvaiheena, joka menee ohi, kun jatkaa sitkeästi.

Alkuun koulutuksen alkaessa koko homma tuntui melko mahdottomalta, että miten voi oppia nämä kaikki asiat ja muistaa ne jatkossakin. Blogi oli tähän todella hyvä väline, johon voi palata aina tarvittaessa ja vaikka välillä tämän päivittäminen otti aivoon, niin silti tämä oli todella tarpeellinen, kun nyt asiaa taaksepäin katsoo.

Lisäksi toisten koulutuksen seuraaminen on ollut hyvin opettevaista ja se on opettanut pohtimaan ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Meillä oli todella mahtava kurssiporukka ja yhdessä käydyt keskustelut olivat oikein mielenkiintoisia ja opettavaisia. Ratkaisuja tilanteisiin pohdittiin kimpassa ja yleensä saatiin ihan hyvä lopputulos, toki myös opettajien vinkit tulivat välillä tarpeeseen, mutta tykkäsin, että koulutuksessa oli tilaa omille pohdinnoille, eikä vastauksia annettu valmiina.

Toki kurssista jäi hienoinen epävarmuus, että miten sitä pärjää jatkossa, kun joutuu olemaan "omillaan". Onneksi ihan tyhjänpäälle ei jäädä ja olemmekin jo alustavasti sopineet myös kimppatreeneistä tulevaisuudessa,

Koulutus on myös antanut oikeasti hyvän kuvan erikoisetsintäkoiran koulutuksesta, eikä se todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Ylpistymään ei tässä ole kyllä päässyt, vaan melko nöyrin mielin jatketaan hommia eteenpäin. :) Paljon on vielä opeteltavaa, mutta hyvät pohjat koen saaneeni.

Kiitos vielä Keijo, Tommy ja Liisa tästä mahtavasta kurssista! Varmaan paljon unohtui sanoa, mutta näillä nyt mennään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti